Mattilan tila on kantatila Nokian Sarkolassa, jonka historia tunnetaan vuoteen 1540 asti. Tila pilkottiin kahdeksan sisaruksen kesken 1960-luvulla, jonka jälkeen pappani ja mummuni viljelivät Uusi-Mattilan tilaa ja papan veli Vanha-Mattilan tilaa yhteistyötä ja osittain yhteisiä koneita ja rakennuksia hyödyntäen. Lypsylehmät vaihtuivat jo mummun ja papan aikana 1970-luvulla sonneihin ja pikkuhiljaa 1990 ja 2000 lukujen aikana äitini ja isäni toimesta myös emolehmiin.
Tilan nykyinen toiminta on aloitettu vuonna 2010, kun aloin Markku Antilan kanssa rakentamaan emolehmille vinokuivikepohjaista pihattoa. Emoja oli tuolloin 23 ja lisäksi nuorkarjaa. Peltoa karjan tarpeisiin vuokramaineen oli noin 30 ha. Siitä asti onkin maalisuti viuhunut ja hitsauskone kärynnyt. Lähes joka vuosi on tehty uusia rakennuksia tai katettu ja korjattu vanhoja, omaa työtä tappiin asti hyödyntäen.
Emolehmistä suurin osa, 160 emoa, asustelee nyt hiekkaparsipihatoissa ja käy ruokailemassa erillisessä ruokintakatoksessa. Vanhemmassa hallissa asustelevat nuoremmat emot, hiehot ja siitossonnit. Pihat, tarhat ja hallit on asvaltoitu yhtenäiseksi kokonaisuudeksi, jossa on pyritty sekä eläinten että työntekijöiden hyvinvointiin ja työvaiheiden järkeistämiseen.
Make on vastannut lähes kaikesta suunnittelusta, mitoituksesta ja ideoinnista, toteutuksesta puhumattakaan, joten jos tarvitset vinkkejä vasikkapiiloista, kivennäistelineistä, tarhoista, juomakupeista tai muista teknisistä ratkaisuista, ota yhteyttä! Koekappaleita on tehty kotikäyttöön, joten nyt näitä kehtaa vaikka myydä.





Kolumni Nokian Uutisissa 7.8.2013
Kirjoitus Nokian Uutisissa 19.7.1992
Apila ja Veera
