Simmental rotu
Simmental-emolehmänä
Suomessa on yli kaksikymmentä nautarotua, joista puolet on tarkoitettu maidontuotantoon ja puolet lihantuotantoon. Simmental on valikoitunut meille parhaaksi roduksi vuosien saatossa kokeiltuamme monia rotuja ja niiden risteytyksiä. Simmental on valkopäinen, ruskea-valkoinen, iso ja rauhallinen nautarotu, joka on kotoisin Alppien alueelta. Simmentalista on sekä lypsy- että liharotulinjaa ja sekä sarvellisia että nupoja eläimiä. Meidän tilallamme kaikki eläimet ovat liharotuisia, osa on luonnostaan nupoja, osa nupoutettuja. Kaikki jalostuseläimemme ovat puhdasrotuisia Simmentaleja. Lihantuotantoryhmässä on jonkin verran myös eri rotujen risteytyksiä.
Keinosiemennystä on käytetty vuodesta 2008 asti sekä parhaiden eläinten jalostuksessa, että lihantuotantoryhmässä tuottamaan mahdollisimman paljon sonnivasikoita ns. Y-seksatulla siemenellä. Tavoitteenamme on jalostaa kestäviä ja helposti käsiteltäviä lehmiä, jotka tiinehtyvät hyvin ja hoitavat vasikkansa kunnollisiin vieroituspainoihin vuodesta toiseen. Lukuina tämä tarkoittaa vähintään 6-8 poikimista per lehmä, lehmävasikoilla vieroituspaino 200pv iässä saisi olla vähintään 350kg, sonnivasikoilla vähintään 400kg.
Simmentalin vahvuuksia ovat hyvä kasvupotentiaali ja vähärasvaisuus. Maidontuottajana Simmental on liharotujen ykkönen, joskin sitäkin ominaisuutta pitää seurata jalostustavoitteita laadittaessa, sillä hyväkasvuinen vasikka on myös paikalla aina ruoka-aikaan. Suuri ja repsahtanut utare ei myöskään ole sama asia, kuin hyvä maidontuotanto. Hyvä emolehmä säilyttää kuntoluokkansa imettämisensä aikana ja tiinehtyy moitteettomasti. Annamme emoillemme poikimisen jälkeen tiinehtymiseen asti väkirehulisän, koska sen on todettu pitävän varsinkin nuorempien emojen kurvit kunnossa ja nopeuttavan tiinehtymistä. Myös vasikat saavat omasta vasikkapiilostaan lisäruokaa heti, kun oppivat sitä hyödyntämään.


Jalostus
TEKSTI ja kuvat PUUTTUU
Hyvä rakenne
Millainen on hyvä rakenne ja mitä hyötyä siitä on?
Pään muoto
Kapea otsa on mukavampi synnytettävä, kuin kovin leveä. Luonnostaan nupolla eläimellä otsa on usein kapeampi kuin sarvellisella.
Rungon pituus
Vasikan syntymäpaino ei ole poikimatapahtuman onnistumisen kannalta läheskään ainoa merkittävä tekijä. Vähintään yhtä tärkeää on syntyvän vasikan pitkä ja solakka muoto. Pitkään raamiin mahtuu myös tulevaisuudessa kasvukiloja enemmän kuin kovin lyhyeen.
Lihakkuus
Lihakkuus, siitä tulee sonnimyyjän tili, eli talouden kannalta on oleellista, että vasikka kasvaa ja luokittuu hyvin.
Hyvät jalat ja paljon muuta
Siitossonnin jalat ovat kovilla, niiden pitää kestää ensin nuorena räjähtävä kasvu ja aikuispainossaan ahkera työ kelissä kuin kelissä. Runko- ja jalkaominaisuudet saattavat vaikuttaa paljonkin eläimen kestävyyteen. Toisaalta ainakaan Suomalaisessa lihantuotannossa ei eläimen väristä tai luontaisesta kauneudesta juuri kukaan ole valmis maksamaan sen enempää kuin vähän notkoselkäisestä tai ventovuohisesta. Jos saisi valita, niin tottahan itsekin haluaisin näyttää Sara Siepiltä, mutta koska en näytä, turvaudun Esa Saarisen muumifilosofisesti tyytymään siihen, että töpöjaloillakin pääsee. Myös vanha ja hyvä emolehmä.


Emot
Eloveena
Valmistuttuani Mustialasta agrologiksi suoritin saman tien myös seminologin eli keinosiementäjän ammattitutkinnon. Samaan aikaan 2008 meille ostettiin ensimmäiset simmental-rotuiset hiehot. Tutkin posket hehkuen Faban luetteloita. Mitkä annokset tilaisin?! Päädyin kahteen annokseen tanskalaista Lykke Atlantista: nupo, ihana vaaleanruskea kiharainen karva, komeat, lihaksikkaat paistit. Ei kuitenkaan liian iso hieholle -ajattelin kuvan perusteella, jossa nuori sonni seisoi hiukan ujosti pensasaidan edessä. Keski-ikäinen minä ei enää ostaisi Tanskasta mitään hiehoille, heillä on sen verran jykevää eläinainesta ylipäätään, mutta sitä en tuolloin tiennyt.
Kesä koitti ja siemennyskausi alkoi, joskaan kiimoja en juurikaan havainnut. Eräänä iltana kuului poikkeuksellisia eläinten ääniä ja lähdin vielä käymään niiden luona. Kaksi parhaan näköistä hiehoa siinä jyskytti menemään, molemmat kiimassa, juhuu! Seuraavana päivänä pääsisin lataamaan pistolettini (siemennystyökalu). Kolme viikkoa siemennyksestä tarkkailin silmä kovana kyseisiä hiehoja -eihän kiiman uusimisen merkkejä -EIHÄN. Parin kuukauden päästä tiineystarkastus, tiineeltä tuntuvat!
Poikima-ajankohta oli suurin piirtein tiedossa, liharotuiset lehmät kantavat vasikkaansa yhdeksän kuukautta ja noin kymmenen päivää päälle. Aamulla 13.4.2009 nuo samat hiehot olivat lähes yhtä levottomia kuin siemennystä edeltävänä päivänään ja yksissä tuumin ne päättivät tästäkin mullistavasta päivästä selvitä. Eikä siinä ihmisten apua tarvittukaan! Ensin pullahti maailmaan Edelwais, pieni rääpäle mussukka 38kg, ihan isänsä näköinen vaalean kiharassa turkissaan. Hetken päästä Eloveena mötkäle, vähän isompi ja lihaksikkaampi, 44 kg. Hän puolestaan äitinsä näköinen, tummanruskea, suorakarvainen, silmien ympärillä tumman ruskeat läntit ja simmentalin valkoinen pää tietenkin. Sain aloittelijan käsittämättömällä tuurilla kahdesta ensimmäisestä siemenoljestani kaksi ihanaa lehmävasikkaa karjani peruspilareiksi! Ja minusta oli tullut ensimmäistä kertaa ”isä”!.
Korvamerkkien laittaminenkaan ei tuolloin sujunut ihan rutiinilla. Tähtäsin, tarkistin kohtaa, varmistin, painoin -ja mitenkäs se nyt noin yläreunaan meni?! Eloveenan vasen merkki on tänäkin päivänä ihan kierossa. Joskus aikojen saatossa ensimmäinen merkki putosi ja korvaavaa merkkiä kiinnittäessäni ajattelin, että nyt saadaan sekin suoraan. En kuitenkaan raaskinut painaa sen korvaan uutta reikää, joten siellä se nytkin heiluu, yhtä vinksallaan kuin aina ennenkin.
Uteliaan ja kesyn perusluonteensa ansiosta Eloveenasta tuli kaikkien suosikki, joka pienestä pitäen tuli rapsutuksia kerjäämään. Simmental-yhdistyksen ikimuistoisen Itävallan-matkan kosteanhuuruisissa tunnelmissa tilasimme keinosiemennyskäyttöön Gormo-nimistä sonnia. Sanomattakin oli selvää, että Eloveena-kullanmuru saisi kunnian kantaa tuon uljaan mahtisonnin jälkeläisen tähän maailmaan. Keväällä 2011 oma emopihattomme oli juuri rakenteilla ja Eloveena asusteli vuokranavetassa muutaman kilometrin päässä. Odotin ja kyttäsin ja pureskelin kynsiäni, kunnes eräänä aamuna vanha kunnon Eloveena oli niin hermona, että sitä ei meinattu saada pysymään poikimakarsinassa. Se rynni aidalle, tuiski ja paiskoi häntäänsä, eikä rauhoittunut tuntikausiin. Vihdoin pikkuriikkinen sonninrääpäle oli syntynyt ja sen synnytyksen jälkeisestä masennuksesta kärsivä emo murjotti karsinan toisessa nurkassa. Pikkuhiljaa yhteinen arki alkoi sujumaan ja Eloveena oli taas reipas oma itsensä. Sonninrääpäle ei kasvanut odotetulla tavalla, samoin muutkin Gormon jälkeläiset olivat pettymyksiä, eikä niistä jäänyt kukaan karjaamme.
Seuraavana vuonna kävimme Simmental-yhdistyksen matkalla Ruotsissa, jossa mieliimme piirtyivät kanadalaisen Prostock Hickoryn upeat, pitkät ja lihaksikkaat jälkeläiset. Hickoryn annoksia onnistuttiin saamaan Suomeen ja tottakai Eloveena oli ensimmäisenä saamassa annoksen tuota lihaskimppua valtamerten takaa. Lehmävasikka! Odotukset olivat taas taivaissa ja lopputulos, nooo…. Ei erityinen ja varsinkin kamalan lyhyt. Eloveenan omaan -lyhyeen varteen tarvittaisiin lisää pituutta.
Ei muuta kuin uutta latinkia piippuun, Eloveena näytti varsinkin nuorena kiimansa todella hyvin ja tiinehtyi heti ensimmäisellä siemennyksellä, joten sillä oli mukava kokeilla kalliimpiakin annoksia. Seuraava yritys oli Saksalainen Steinadler, joka olikin sitten yksi Euroopan ilman muuta parhaista mutta myös käytetyimmistä sonneista noina vuosina. Maltillisista syntymäpainoista ja pitkästä, solakasta raamista kasvoi suuria ja lihaksikkaita teuraseläimiä. Kirsikkana kakun päälle homotsygootti nupous, eli jälkeläisistäkin suuri osa nupoja. Steinadlerin kokonaisjalostusarvo oli Suomessa pitkään ennätykselliset 46 ja se oli ilman muuta legenda jo eläessään. Näimme sen ilmielävänä näyttelyssä Simmental-yhdistyksen matkalla, mutta tuohon aikaan minulla ei ollut älypuhelinta, niin jäi kaverikuva ottamatta. Steinadlerin jälkeläisen nimeksi tuli Kiiwi ja se on edelleen yksi parhaita lehmiämme.
Eloveenan pojista ruotsalaisen Ludden poikaan Ludvigiin tuli kaivattua rungon pituutta ja se olikin astujasonninamme useamman vuoden. Nero ja Romeo päätyivät muihin karjoihin siitossonneiksi.
Ikä on tuonut Eloveenalle rauhallisuutta ja arvokkuutta askeleeseen. Nuorena se johti joukkoja etulinjassa, nykyisin toimii enemmänkin perän pitäjänä. Ensi keväänä on edessä kahdestoista poikiminen ja ainakin tähän asti kaikki poikimiset ovat sujuneet omatoimisesti. Terveys on ollut hyvä yhtä nuoruuden mahavaivakohtausta lukuunottamatta.