Sankari nautiskeli salaattia, jauhoja ja rypsiherkkua!

Syksyllä 2006 vastavalmistuneet agrologit, ystäväni Mari ja minä sekä vanhaisäntä-Markku, lähdimme lehmäkaupoille Halkivahaan. Tuohon aikaan oli maassamme kova emolehmäbuumi, koska ely-keskuksesta sai anoa tukea emolehmien ostoon. Kaikki suurin piirteinkin lehmää muistuttavat elikot kävivät kaupaksi kuin kuumille kiville. Teurastamon vinkistä bongasimme tilan, jossa oli myynnissä eri-ikäisiä lehmiä, sekä kymmenen kappaletta keväällä syntyneitä lehmävasikoita. Vasikoista tehtiin kaupat ja ne kotiutuivat harmaaseen latoon puiden katveeseen. Idylliseen paikkaan ilman nykyajan mukavuuksia, kuten juoksevaa vettä ja sähköä.

Vasikkaostos oli kokonaisuudessaan onnistunut, vaikka siihen aikaan ei paljon puhuttu terveystodistuksista, genomitesteistä eikä muista nykyajan eläinkauppaan liittyvistä vaatimuksista. Tytöt tiinehtyivät hyvin, poikivat ajallaan, hoitivat vasikkansa kukin tyylillään. Pärjäsivät. Harjoittelivat emolehmänä olemista samalla kuin me omistajat harjoittelimme emolehmien hoitoa.

Viimeinen mohikaani tuosta ryhmästä on vielä jäljellä! Hän on kokonaan musta ja sarveton. Karva ei ole enää kovin kiiltävä, mutta ajatus juoksee ja terveys on hyvä. Hänen nimensä on Santa, mutta kuten moni muukin karjamme ostoeläimistä, hän kulkee lempinimellä 144, joka on siis hänen korvanumeronsa. Tuntee myös nimen mummo.

12.4. aamuyöllä syntyi Uusi-Mattilan Väinämöinen, 49kg, onnellinen äiti ja tyytyväinen lapsi voivat hyvin!

Hän on tiine ja seuraavan vasikan laskettu aika on 13.4.23, se on hänen 16. vasikkansa. Tähän asti hän on poikinut jokaisen vasikkansa ilman avustusta nopeasti ja näppärästi. Hän ei ole ihan puhdasrotuinen, mutta hänen rotunsa on Aberdeen Angus, joka on merkitty hänen isänsä mukaan. Angus on rotuna reipas ja vikkelä ja myös hän on ollut nuorena sitä tyyliä. Vanhuus on kuitenkin tuonut arvokkuutta askeleeseen, joten hän ei enää turhia hötkyile, vaan on hyvin kiltti ja rauhallinen, lempeä emo. Toisiin emoihin verrattuna hän on pienikokoinen ja pulleamahainen, ei mikään lihaskimppu.

Paljon onnea 17-vuotiaalle.

Syntymäpäivää juhlistettiin ihanan kakun kera! Kiitos Jennin Herkkupalvelu!